lauantai 26. joulukuuta 2015
Kurssin päätös
Viimeisellä kuviskerralla täydensimme keskeneräisiä töitämme valmiiksi ja keräsimme kaikki työt kasaan. Maalasimme edellisellä kerralla tehdyn kipsikäden sekä savityöt ennen niiden polttamista. Samalla pohdimme, mitä kurssista on jäänyt käteen ja mitkä ovat olleet innostavimpia töitä syksyn aikana. Monille meistä mieleenpainuvin projekti oli ollut animaation luominen ja omakuvat kuvankäsittelytekniikalla. Kaikki työt ovat olleet opettavaisia ja keskenään sopivan erilaisia. Mielestäni parasta kurssissa oli sen monipuolisuus sekä uusien työskentelytapojen kokeilu ennakkoluulottomasti. Sain kuviksesta oppiaineena paljon laajemman mielikuvan. Huomasin, että soveltamisen varaa on huomattavasti enemmän, mitä olen aiemmin kuvitellut. Kurssin aikana olen useasti pohtinut, miten oppiaineesta saisi oppilaita motivoivan niin, että kaikki pystyisivät osallistumaan omien kykyjensä mukaisesti. Olisi myös tärkeää, että jokainen oppilas löytäisi itselleen mieluisan ja luontevan ilmaisukanavan. Koen saaneeni monipuolisia, konkreettisia vinkkejä sekä pedagogiseen osaamiseen että käytännön työskentelyyn. Kurssi on ollut tiivis, kiinnostava kokonaisuus ja ehkä paras POM-kurssi tähän mennessä! Kiitos innostavasta opetuksesta :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti