Oppilaslähtöistä ja monikanavaista opetusta toteuttamaan!

Viimeisellä POM2SKU-kurssin demolla käsittelimme monia merkittäviä ja pohdintaa herättäviä teemoja kuviksen opetuksessa. Millainen on hyvä kuvataiteen tunti? Miten opetusta voi eriyttää kaikille mielekkääksi? Millainen on kuviksen suhde muihin oppiaineisiin? Entä miten oppilaslähtöisyyden tulisi näkyä kuvataiteen oppitunneilla? Näihin kysymyksiin saimme joitakin vastauksia ja ratkaisumalleja eri pienryhmien projektien myötä. Oli muun muassa mielenkiintoista kuulla opettajien erilaisia kokemuksia uuden Opetussuunnitelman käyttöönotosta ja soveltamisesta kuvataiteessa. Osa oli selkeästi sisäistänyt OPS:in laaja-alaisia taitotavoitteita, osa koki kaipaavansa edelleen selkeämpiä raameja materiaalien ja tekniikoiden opettamiseen. Varmasti perinteiset mallit toteuttaa kuvataiteen opetusta näkyvät vielä pitkään - tämä saattaa ilmetä hyvin vaihtelevina kuvataidekulttuureina eri kouluissa. Mielestäni uusi Opetussuunnitelma jättää melko paljon vapautta ja soveltamisen varaa opettajien suunnittelutyöhön. Tämä mahdollistaa oppiaineen vapauttamisen tiukoista raameista ja oppilaslähtöisyyden huomioimisen entistä vahvemmin.

Pohdimme, että parhaimmillaan kuvataide toimii työkaluna ja lisämausteena kaikissa muissakin oppiaineissa. Tietysti oppilaiden on tunnettava perustekniikat, jotta niiden soveltaminen muissa konteksteissa tapahtuu luontevasti. Kuvataiteen avulla voidaan elävöittää, havainnollistaa ja mallintaa monia tiedeaineiden sisältöjä. Joidenkin oppilaiden oppiminen tapahtuu ensisijaisesti visuaalisen tuen avulla ja konkretisoimalla opeteltavaa asiaa. Kuitenkin taide voi olla merkittävä apukeino myös sokeille tai heikkonäköisille oppilaille. Yksi pienryhmistä olikin perehtynyt näkövammaisten tukemiseen kuvataiteen opetuksessa. Kohokuviot, pienoismallit sekä eri aistien aktivoiminen toimivat yhtä lailla myös näkevien oppilaiden kanssa työskennellessä. Mielestäni onkin hienoa, jos opetuksessa pystytään yhdistelemään useita eri aistikanavia ja elementtejä. Kuvataiteen opetukseen voi sisältyä kuvallisen sisällön lisäksi esimerkiksi tuoksuja, luonnonmateriaaleja, tunnekasvatusta ja rakentamista, kuten eri pienryhmien projektit osoittivat. Itse aion pyrkiä tulevaisuudessa näkemään kuvataiteen yhä laajemmassa mittakaavassa ja osana kaikkien oppiaineiden havainnollistamista.

Koen, että tulevaisuudessa kuvataiteessa, kuten muussakin oppimisessa, korostuvat enemmän oppilaiden omat kokemukset, tunteet ja havainnot. Oppilaiden elämysmaailman tuominen merkitykselliseksi ja näkyväksi on yksi keino oppilaslähtöisemmän opetuksen toteutukseen. Tällä hetkellä kuvataiteen opetuksessa korostuukin visuaalisen kulttuurin tulkinta, jossa keskiöön nousevat lasten elämää koskettavat ilmiöt (mm. Thompson, 2011). Koivurovan tutkimuksen mukaan oppilaat eivät välttämättä hahmota kuvataideopetuksen tavoitteita tai eri töiden tarkoitusta oppimisessa (Koivurova, 2011). Mielestäni tämän havainnon mukaisesti oppilaat tulisi tehdä tietoisemmiksi opetuksen tavoitteista. Jos aihealueet käsittelevät oppilaiden omaa elämää, mielenkiinnonkohteita tai ajankohtaisia asioita, niiden merkitys on helpompi käsittää. En haluaisi toteuttaa sellasia kuvaamataidon tunteja, joilla työskentely olisi täysin irrallista muusta oppimisesta tai oppilaiden kokemuksista. Koivurova toteaakin aineistossaan, että mikäli kuvataideopettaja on tietoinen siitä, miten voimakkaasti  oppilaiden  oma maailma  vaikuttaa  kuvataideopetuksessa, hän  voi hyödyntää tätä opetuksessa oppilaiden kasvua kehittävällä tavalla (Koivurova, 2011). Jotta kuvataiteen opetus voisi tukea laaja-alaisia oppimisen tavoitteita ja oppilaiden kasvua, vaaditaan entistä moniulotteisempaa ja merkityksellisempää lähestymistapaa. Mielestäni POM2SKU-kurssi tarjosi useita hyödyllisiä näkökulmia oppilaslähtöisen ja oppilaan identiteettiä vahvistavan kuvataideopetuksen suunnitteluun.