maanantai 30. marraskuuta 2015
Pedagoginen kerta
Viimeksi keskityimme kuvaamataidon pedagogiikkaan ja pääsimme itse suunnittelemaan puolen tunnin kuvisprojekteja, jotka soveltuisivat alakouluun. Omassa ryhmässäni ideana oli kaupunkimaiseman toteutus valokuvan ympärille. Oppilaiden tehtävänä olisi valokuvata kotikaupungistaan hienona tai tärkeänä pitämänsä rakennus. Vaihtoehtoisesti voitaisiin käyttää esimerkiksi reissukuvia tai muita oppilaille merkityksellisiä paikkoja. Kuvat tulostettaisiin mustavalkoisiksi ja liimattaisiin paperille. Tehtävä jatkuisi niin, että kuvan ympärille hahmoteltaisiin hiilellä kolmiulotteiseen tyyliin ympäristöä - joko realistista tai mielikuvituksellista. Jos aikaa olisi enemmän, voitaisiin käyttää erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Oppimistavoitteita olisivat ainakin (OPS):
T1: kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja erilaisia kuvallisia välineitä hyödyntäen
T3 innostaa oppilasta ilmaisemaan havaintojaan ja ajatuksiaan kuvallisesti ja muita tiedon tuottamisen tapoja käyttäen
T7 ohjata oppilasta tarkastelemaan kuvia eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä sekä pohtimaan todellisuuden ja fiktion suhdetta.
Kyseisen työn voisi mielestäni toteuttaa hyvin peruskoulun 3.-6.-luokilla. Tunnin aikana pääsimmekin itse tekemään muutaman työn, jotka oltiin ideoitu muissa ryhmissä. Ensimmäinen työ perustui kipsitekniikkaan, jota emme olleet vielä aiemmin käyttäneet. "Kipsasimme" kipsinauhan ja veden avulla oman kätemme. Tekniikka oli melko yksinkertainen, mutta pientä huolellisuutta vaativa varsinkin siinä vaiheessa, kun käsi vedettiin ulos kipsistä. Uskoisin melko pientenkin lasten suoriutuvat tällaisesta hommmasta. Kipsityön voisi toteuttaa myös pareittain, jos oman käden kipsaaminen tuntuisi oppilaista haastavalta.
Toinen toteutettu työ oli "Muuttolinnut" luokan seinälle. Työ tehtiin painamalla käsi ensin maaliin ja sen jälkeen alustalle. Näin saatiin aikaan lintuhahmo, jolle tehtiin vielä nokka ja silmät. Olimme ensin hahmotelleet pahville kaupunkimaisemaa, jonka ylle linnut painettiin. Oli hauskaa toteuttaa yhteinen projekti, jossa kaikkien omat linnut olivat kuitenkin erilaisia! Oppilaatkin varmasti tykkäisivät tällaisesta yksinkertaisesta työstä, johon koko luokka pystyisi yhdessä osallistumaan :)
Pedagoginen kerta sai pohtimaan mahdollisuuksia ja rajoituksia kuviksen opetuksessa. Ainakin ajankäyttö on tärkeää huomioida jo tuntia suunnitellessa. Tuntikohtaiset tavoitteet, eriyttämisen mahdollisuudet, erilaiset materiaalit ja selkeä ohjeistus on myös hyvä pitää mielessä. Useita töitä voidaan helposti soveltaa oppilaiden taitotason ja työskentelyn sujuvuuden mukaan. On mukavaa, että kurssin aikana on tullut useita konkreettisia ideoita, joita voi joskus hyödyntää omassa opetuksessa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti